”Oltiin matkalla kohti Taysia sinä päivänä. Se oli muuten tavallinen sopimuksen allekirjoituspäivä, vaikka talvikeli oli aivan kammottava. Lumimyrskyn puhurit puskivat jäähilettä auton tuulilasiin. Käännettiin autoa kohti sairaalan pihaa, kun huomasimme, että mies lyyhistyi jäiselle suojatielle” MV:n palvelumyyntipäällikkö Eerika kertoo.

Huoltopäällikkö Teemu Inomaa muistaa elävästi tuon hetken: ”Hypättiin tietenkin saman tien autosta pihalle auttamaan kaatunutta. Paikalle tuli samaan aikaan mies, joka oli Taysin henkilökuntaa. Hän totesi, ettei tunne sykettä ja kysyi, osaanko elvyttää. Olen käynyt ensiapukurssit, joten luotin omaan osaamiseeni. Elvytimme vuoron perään. Polvet jäistä maata vasten tehty elvytys tuntui ikuisuudelta. Se on kovaa hommaa kahdelle raavaalle miehellekin. Jossain kohtaa lensi silmälasitkin päästä. Sairaalasta saapui myöhemmin avuksemme ensiapuryhmä, joka otti homman haltuunsa.”

Paikalle tuli elvytyksen aikana sattumalta myös nainen lastenvaunujen kanssa. Hän oli sairaanhoitaja ja pyysi Eerikaa huolehtimaan lapsestaan hoitotoimenpiteiden ajan. Eerika voi nyt jo hymyillä erikoiselle muistolle: ”Siinä rauhoittelin lasta, kun ympärillä on melua, defibrillaattorin surinaa ja täysi härdelli päällä. Elvytyksen loppuvaiheessa vauva nukkui tyytyväisenä vaunuissaan. Tarina päättyi lopulta hyvin, koska apua oltiin saatu paikalle niin nopeasti. Sisälle me saavuimme hieman pöllämystyneinä ja Teemulla oli päässään vinksalleen poljetut silmälasit. Noin muuten se oli sellainen tavallinen sopimuksen allekirjoituspäivä.”

Lue täältä, miten Taysin tarina on jatkunut!